Vanhemmuuden korttipeli (osa 5)

Olen jo pidemmän aikaa yrittänyt pakottaa itseäni jatkamaan korttipeli-sarjaa. Mielessäni on nimittäin jo pitkään ollut pakallinen kortteja, mutta en vain ole saanut niistä yhtäkään kirjalliseen muotoon.

Nyt on kuitenkin aika esitellä vanha klassikko:

Itku pitkästä ilosta –kortti

Muistan elävästi ne hetket lapsuudesta, kun ilo oli ylimmillään, posket punaisina riemusta ja hiukset hiessä hauskuudesta. Leikin ylle piirtyi aina välillä aikuisen varjo, joka tokaisi ankaralla äänellään: ”Kohta sitä sitten taas itketään! Kyllä nyt on hauskaa, mutta ei kauaa.” Olin aina ihmeissäni vanhempien viisaudesta. Miten ne aina tiesivätkin?

Nyt minä olen tuo varjo. Sadepilvi aurinkoisen päivän päällä. Pilaamassa kaikkien iloa varoituksillani tulevasta. ”Kohta ei oo kellään hauskaa.”

Vaikka aikuisena ehkä näkee lasten touhuista, että sokerihumala on taas siinä vaiheessa, että kohta jonkun pää kolisee tai pienimmällä palaa hermo. Miksi se on aina pakko mennä sanomaan? Ketä se hyödyttää? Luuleeko sitä jollain tavoin, että jakamalla viisauttaan pelastaa lapset heitä peruuttamattomasti uhkaavalta mielipahalta? Totuushan on nimittäin se, että se itku tulee kuitenkin. Varoituksista huolimatta.

Ei sitä alkoholia kaupan edessä lokittaville teineillekään sanota, että kohta teistä joku vielä oksentaa tuolla lähipuskissa. Tai kaljaa hyvässä seurassa litkivälle miehelle, että kohta istut sammuneena taksissa.

”Itku pitkästä ilosta” on ennemminkin sanojansa vapaudu vastuusta –lauseke kuin oikea varoitus. Kun riehuville lapsille on sanottu, että kohta joku teistä itkee, voidaan itkun saavuttua todeta syyttävästi: ”Mitäs minä juuri äsken sanoin?! Niin! Miksi et kuunnellut?!” Mitä jos terveysviranomaiset sanoisivat saman ylipainoiselle, joka on juuri saanut kuulla sairastavansa diabetestä?

Eiväthän nyt leikkivät lapset osaa ajatella, että pidetäänpä vähän vähemmän hauskaa, ettei kohta tule jollekin suru puseroon. Emmehän me aikuisetkaan elä nuhteessa, vaikka tiedämme sen turvallisimmaksi tavaksi elää.

Suuriin iloihin kuuluu myös se kolikon toinen puoli. Ei elämä ole pelkkää kultaista keskitietä, vaikka sille olisikin ihan hyvä pyrkiä. Joskus on kuitenkin koettava niitä ääripäitä. Ilman toista ei ole toista. Annetaan siis joskus lastenkin nauttia hurmiollisesta riehumisestaan ilman jatkuvaa muistutusta riemun rajallisuudesta.

Carpe diem!

Sarjassa aiemmin:

Vanhemmuuden korttipeli (osa 1) Nauti nyt vielä -kortti

Vanhemmuuden korttipeli (osa 2) Meillä ainakin -kortti

Vanhemmuuden korttipeli (osa 3) Ei millään pahalla -kortti

Vanhemmuuden korttipeli (osa 4) Ennen kaikki oli paljon paremmin -kortti

Kerää koko sarja!