APUA! Blogihaaste!

Apuapuapua. Sain ensimmäistä kertaa elämässäni blogihaasteen. Kiitos Lattianrajalta! Apua! Olen näitä kyllä nähnyt, mutta nyt vasta sellainen sattui omalle kohdalle. Hengenahdistus. Toivottavasti päiväunet riittävät tähän vastaamiseen (oikeasti toinen katsoo piirrettyjä, joten aina voi käydä laittamassa replayn).

Haasteen tarkoitus on löytää uusi blogeja ja auttaa huomaamaan heitä joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa. (Emmä tiedä, kuinka monta lukijaa kelläkin on o_0)

5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.

6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta

1. Olen innokas ilmaisemaan oman mahtavan mielipiteeni. Kaikkialla. Kaikissa tilanteissa. Olen välillä mennessäni tilaisuuksiin miettinyt etukäteen, että olet nyt sitten hiljaa siellä. En ole. Aina löydän itseni viittaamassa ja vaatimassa puheenvuoroa. Olen kehittänyt tähän kuitenkin hyvän oikeutuksen. Lainaan Tarja Halosta: ”Kun näen epäkohdan, en voi olla hiljaa.” Käytän suoraa lainausta, vaikka en ole ihan varma, sanoiko Tarja juuri noin.

2. Provosoidun sisäisesti helposti. Suhtaudun siis tunteikkaasti moniin asioihin. En välttämättä näytä sitä julkisesti, mutta kotona itkeskelen vääryyksille ja pihisen epäkohdille. Omalle äidilleni soitan useasti provosoitumisen purkamispuheluita. Hyvä kanava.

3. Tarvitsen elämääni päämääriä ja projekteja. En oikein osaa vain olla. Se olisi hyvä taito opetella. Ei tarvitsisi aina kiirehtiä joka paikkaan.

4. Laulan ajaessani yksin autoa. Ja kovaa. Ja tunteella. Ja koreografioiden kera. Ajattelen olevani musikaalitähti, joka esiintyy täydelle teatterille musikaalin loppukohtauksessa.

5. Rakastan lapsiani. Paljon. Yritän aina olla niin hyvä äiti kuin he ansaitsisivat. Aina en ole.

6. Rakastan miestäni. Paljon. Olisi vaikeaa seistä ilman toista jalkaa.

7. Rakastan ystäviäni. Paljon. Kaikki ovat erilaisia. Ihania. Välillä toisia näkee enemmän, välillä vähemmän. Silti kaikki ovat parhaita ja rakkaita. Tukiverkko, vertaisryhmä, todellisuuden peili.

8. Olen ikuinen opiskelija. Haluaisin opiskella 100 ammattia ja pätevyyttä. Löydän koko ajan kaikkea, millä voisin lisätä ammattitaitoani.

9. Pakenen välillä kotitöihin. Jos en jaksa leikkiä, alan siivota. Se on muka hyväksyttävämpi syy olla leikkimättä kuin vain sohvalla makaaminen. Yhtenä päivänä imuroin, pesin kolme koneellista pyykkiä, laitoin ruokaa (isosti), pesin tiskikoneen kahdesti, vaihdoin lakanat. Äiti oli tosi tehokas koko päivän. Eipä tullut paljon rakennettua junarataa.

10. Maailman parhaita sipsejä ovat mielestäni Kartanon tilli ja kermaviili perunalastut. Taffel voisi muistaa minua nyt tästä maininnasta jollain tuotepalkinnolla. Kiitos!

11. Minulla on matala kipukynnys. Kun pojat tallaavat hiusteni päälle tai nipistävät, huudan kuin teurasporsas. Ihme, että olen synnyttänyt kaksi lasta.

Kysymykset, jotka sain haasteen lähettäjältä:

1. Kuinka kauan haluaisit olla lapsen/lasten kanssa kotona, jos mikään käytännön asia ei vaikuttaisi päätökseesi?

Olen itse asiassa jo vähän kuin karannut kotoa. Jatkoin lisäopintojani loppuvuodesta. Selittää ehkä bloggailun vähenemisen. Töissä olen toivottavasti viimeistään syksyllä.

2. Minne haluaisit mennä lomalle?

Kaikkialle. Japaniin, Thaimaahan, Australiaan, Afrikkaan, Jenkkeihin, auto- tai junareissuun Eurooppaan. Matkustaminen on kivaa!

3. Mitä teet, jos sinulla on kuusi tuntia vapaa-aikaa?

Nukun. Tai katson telkkaria. Tai siivoan. Vaikea viettää ns.”vapaa-aikaa”, kun joku painaa kuitenkin päälle. Tai käyn syömässä ihanien ystävien kanssa!

4. Minkä taidon haluaisit oppia?

Kaikki maailman taidot. Haluan oppia paljon, mutta en välttämättä heti tehdä töitä sen eteen. Haluaisin osata monia kieliä, mutta en opiskella niitä. Haluaisin. Haluaisin. Ikuisesti kestävän pinnan.

5.  Mitä tilaat ravintolassa?

Aina samaa. Olen tästä tunnettu. Jos kerran syön jossain jotain hyvää, syön samassa paikassa aina samaa. Tapojeni orja.

6. Ärsyttävin kotityö

Olen yrittänyt muuttaa ajatteluani niin, etteivät ne olisi kotitöitä vaan vain elämään kuuluvia asioita, joiden tekemisestä on mahdollisesti jotain hyötyä. Ärsyttävää. Tiedän. Mutta tämän ajattelutavan myötä on vaikea nimetä mitään hommaa ärsyttävimmäksi. Olen kyllä perheen kuopuksena oppinut käyttäytymismallin, jonka myötä sanon, etten osaa, jos en viitsi edes yrittää. Siksi sanon aika usein kotona, etten osaa.

7. Mistä suutut?

Hmm. Jostain syystä lapset saavat minut ihan pienistä jutuista ärähtämään, mutta en ehkä silloin varsinaisesti suutu heille. Hitaus saa minut hermostumaan. Suuttumaan. Hmm. En ole kovin pitkään hermostunut, joten hankala sanoa, milloin olisin kunnolla suuttunut. Hermostumaan saa monetkin asiat.

8. Minkä esineen haluaisit heittää pois?

Monetkin esineet. Olen aina ihaillut näitä ”tarvitsen-vain-sata-esinettä”-ihmisiä. Mieheni on kova säästämään kaikenlaisia kojeita. Niistä jonkun voisin ehkä heivata pois. Kuten vanhan kahvinkeittimen.

9. Mille nauroit viimeksi?

Tänään, kun ilmeiltiin isomman kanssa. Osaamme väännellä naamaa samalla tavalla. Se naurattaa.

10. Mitä harrastat lapsen/lasten kanssa?

Jumppaa ja muskaria.

11. Parhaat opit vanhempana tähän mennessä?

Se, että ei voi olla valittamassa koko ajan omaa oloaan, kun pitää olla vastaamassa toisten valituksiin. Huomannut ehkä, että se jatkuvat omasta olosta valittaminen on aika turhaa.

Uudet kysymykset uusille vastaajille:

1.  Mikä on elämäsi tarkoitus?
2. Mistä saat voimia, kun on raskasta?

      3. Mikä on elämässäsi tärkeintä?

      4. Mikä sinusta tulee isona?

      5. Mitä halveksit?

      6. Mikä on suurin onnistumisen hetki elämässäsi?

      7. Minkälaiset ihmiset ottavat pattiin?

      8. Mikä on suomen kielen ärsyttävin sana?

      9. Missä haluaisit asua, jos saisit itse päättää?

     10. Kuka on esikuvasi?

     11. Millainen oli lapsuutesi?

Ja haaste menee seuraaville blogeille:

Mrs. Nobody

Vaurio ja Savikas Afrikassa

Sekunnit ja tunnit

Odota!

Joskus tuntuu, että elämällä on teemabiisejä.

Olen käynyt lukuisia keskusteluja siitä, mihin ihmiset ihastuvat uuden kappaleen kuulleessaan. Olen aina toitottanut olevani voimakkaasti ”sanat”-ihminen. Mieheni taas kiinnittää enemmän huomiota melodiaan. Minulle lyriikat ovat tärkeitä. Eläydyn laulujen tunnetiloihin voimakkaasti. Sävelkulku on toissijaista.

Mietin usein laulujen sanoja ja joskus mietin, kenelle minkäkin kappaleen omistaisin. Välillä aivan toisiin tilanteisiin tarkoitetut laulut löytävät uuden merkityksen omasta elämästäni.

Tällä hetkellä on useampana päivänä päässäni soinut: ”Odota, miksi karkuun juoksit niin varoen…” Samalla katson, kuinka pellavainen pää katoaa kikatellen kulman taakse. ODOTA!

Hoen tuota sanaa nykyisin kovinkin usein. Välillä terävästi sihisten: ”odota!!” tai ylimalkaisen suurieleisesti painottaen O-D-O-T-A!!!

Ja aina kuin salamaniskusta alkaa pääni sisällä soida 90-luvun Maki-syntikkabiitti ja Sanin ääni kaikuu korvissani: ”Huudon kuuleen…haa-aa-a-aaaaaaaa”

O:lla alkavan taikasanan toivon epätoivoisesti toimivan noissa karkailutilanteissa kuten myös ”annakeksiannakeksiannakeksiannakeksiannakeksi”-vänkäyksissä. Odotaodotaodotaodotaodotaodota.

ODOTA!

Kun miljoonannen kerran parkaisin tuon sanan, tajusin itse odottavani.

Älkää pelästykö. En ole raskaana.

Odotan jotain aivan muuta kuin lasta.

Odotan sitä, että saan istua ruokapöydässä koko jouluaterian ajan.

Odotan, että voin pitää samaa paitaa koko jouluaaton ilman, että siihen tulee räkää tai kakkaa.

Odotan, että jokainen perheenjäsen pesee itse oman takalistonsa.

Odotan, että lapset jaksaisivat katsoa putkeen kokonaisen Disney-piirretyn (90minuuttia!)

Odotan tulevia ihania toiminnantäyteisiä ja tapahtumarikkaita perhejoulujamme.

Hyviä vuoden 2012 viimeisiä päiviä!

Joulu on taas (ja lattiat täynnä puuroo)

Blogini sammahti loppusyksystä pieneen talviuneen ja yritän sitä jälleen hieman herätellä. Kovin on kuitenkin tokkurassa ja jäsenet jäykkinä.

Elämämme on vierähtänyt sen verran eteenpäin, että jälleen on yksi vauvavuosi takana ja yhtäkkiä kaksi taaperoa pöydän ääressä. Menneen vuoden arjesta selviytyminen on oikeastaan vaihtunut tasapainoisemmaksi lapsiperhe-elämäksi. Olen myös ottanut itselleni enemmän vapauksia ja suunnannut jälleen opiskelijaelämään.

Kulmat, joita vuoden aikana on hiottu, ovat pehmentyneet ja sen myötä äidin välitön purkamisen ja purnaamisen tarvekin vähentynyt.

On myös löytynyt tilanteita, jolloin veljekset leikkivät hetkittäin ihan kahdestaan ja saan vain katsoa vierestä (!). Tämä kuitenkin päättyy yleensä enemmin tai myöhemmin valtataisteluun ja pienemmän pahoitettuun mieleen. Huomaan toistavani samoja kliseitä, joita niin usein haukutaan. Kehotan isompaa ymmärtämään pienempäänsä ja pienempää lopettamaan jatkuvan mielensä pahoittamisen. Täysin realistisia vaatimuksia alle kolmevuotiaalle ja yksivuotiaalle.

Joulu on muutaman päivän päässä ja ihana joulukuu on antanut taas vanhemmille rutkasti työkaluja kiristykseen ja lahjontaa, joita välillä niin sumeilematta käytän. Tai miten niin välillä. Koko ajan. Jo on tullut uutta potkua pukemiseen, ruokailuun ynnä muihin kriittisiin paikkoihin, kun mainitsee pari hyvin valikoitua lausetta tirkistelevistä kääpiöistä. Odotan itse saavani paketista Vuoden äiti –palkinnon.

Saan vielä muutaman päivän nauttia tästä pelottelun tuomasta teko-auktoriteetista. Sitten joudun jälleen palaamaan perinteisempiin keinoihin. Kiristykseen ja lahjontaan. Ei kun…

No, mutta pahoittelen talviunta ja toivotan kaikilla äideille tsemppiä sinne lahjahelvetteihin ja hyvin suunniteltuihin ”tehdään pipareita koko perhe yhdessä” –teemailtoihin. Itku siinä tulee kuitenkin. Varoitan sitten etukäteen, että se Muumi-piparitalo on sama kuin pelaisi Kimbleä. Hankaluuksien keräämistä itselleen. Miksi piparitalossa pitää olla 6 (KUUSI) seinää?!

Muistakaa hymyillä edes niissä kuvissa! Saadaan lapsille vinouma muistoihin: ”Meidän äiti teki meidän kanssa AINA piparitalon ja kaikilla oli kivaa.”

Ihmeelliset asiat

Maapallo, aurinko ja kuu
Tähdenlennot, ilotulitukset.
Näistä vähän vakavoituu.

Napa, masu, ja varpaat
Sormet, kynnet ja valkoiset hampaat.

Linnut, puput ja oravat.
Kärpäset, hämähäkit ja etanat.

Vitsit, tarinat, jutut ja kyselyt.
Sadut, keskustelut ja ihan turhat höpöttelyt.

Monta asiaa, kaikki uutta.
Välillä naurattaa, jännittää, pelottaa.
Kaikki on kovin suurta.

Traktorit, lentokoneet ja automerkit.
Laivat, ufot ja muiden lasten kaikki leikit.

Syksy, puut ja ne vaahteran lehdet.
Kivet, tammenterhot ja lätäköiden roiskuvat vedet.

Kohta on talvi ja tuleeko lunta.
Miksi ei ole jo joulu? En saa unta.

Silmät sulkeutuvat ja uni tulee väkisin.
Yöllä, jos herää ja pelottaa, tahtoo vain isin.

Päätä paijataan. Nuku vaan.
Huomenna taas jatketaan.

Vanhemmuuden korttipeli (osa 6)

Eihän siinä vierähtänyt kuin melkein puoli vuotta edellisen kortin kirjoittamisesta. Tässä tämä nyt kuitenkin tulee:

Mitä mä sanoin? –kortti.

Tämä kortti on hyvin läheistä sukua ”itku pitkästä ilosta” –kortille. ”Itku pitkästä ilosta” on kuitenkin ennakkovaroitus, kun taas ”Mitä mä sanoin?” on jälkiviisauden kirkas kruunu.

Muistan lapsuudestani ne lukemattomat kerrat, kun kaadoin kaakaot pitkin pöytiä. Kotona ja kahvilassa, huoltoasemalla ja kyläpaikassa. Ihmettelin aina äitini suurta viisautta, kun hän etukäteen yritti varoittaa minua ja veljiäni mukin kanssa temppuilusta. Kun sitten aina korviini kantautui tuo tuttu ”Mitä mä sanoin?” –lausahdus, pystyin vain ihmettelemään, miten se äiti tälläkin kertaa arvasi, että tässä kävisi näin.

Nyt tiedän.

Se tapahtuu joka ruokailussa. Jos ei nyt ihan joka kerta, niin ainakin päivittäin. Kaadan maitoa mukiin. Toistan kuin papukaija vuorosanani: ”Muista juoda varovasti.” Katson pöydän toiselta puolelta pieniä käsiä, jotka viuhtovat ilmassa. Toistan vuorosanani uudelleen. ”Varo sitä mukia.” Katson, kuinka pieni autoksi pureskeltu leipäpala rallaa keittolautasen ympäri ja humps. Maidot ovat pöydällä, sylissä, tuolilla, lattialla ja vastapäisessä seinässä. Nousen, haen paperia ja rätin ja alan jälleen kerran siivota. Tässä kohtaa näytelmä päättyy kliimaksiin. ”Mitä mä sanoin?”

Ja sama toistetaan uudelleen ja uudelleen.

Tänään mieheni siivosi mehukeittoa aamupalapöydässä ja minä maitoa lounaalla. Jälleen kerran vaihdetaan vaatekerta. Toisella puolella pöytää pikku Brutus hihkuu syöttötuolissaan isoveljen järjestemälle Dinner & Show –tilaisuudelle. Sinäkin. Pienestä se alkaa se liittoutuminen. Kaikki yhden ja yksi kaikkien äitiä vastaan. Tällaisia ajatuksia sitä ihminen saa kontatessaan lattialla rätti kädessä kahden pienen lapsen toimiessa työnjohtajina.

”Mitä mä sanoin?” on lausahdus, joka on pakko sanoa. Vaikka siitä ei ole mitään hyötyä. Mitä se enää auttaa, jos varoituksetkaan eivät toimittaneet työtään. ”Mitä mä sanoin?” taitaakin olla enemmän sanojaa kuin kuulijaa varten.

Ehkä väsynyt äiti vain tarkistaa itseltään, onko hänen todellisuudentajunsa jo niin vinoutunut, ettei hän tiedä, mitä hän suustaan päästää.

Mitä mä sanoin?

Sarjassa aiemmin:

Vanhemmuuden korttipeli (osa 1) Nauti nyt vielä -kortti

Vanhemmuuden korttipeli (osa 2) Meillä ainakin -kortti

Vanhemmuuden korttipeli (osa 3) Ei millään pahalla -kortti

Vanhemmuuden korttipeli (osa 4) Ennen kaikki oli paljon paremmin -kortti

Vanhemmuuden korttipeli (osa 5) Itku pitkästä ilosta -kortti

Kerää koko sarja!

Pasta

Ovat kirjoitteluvälit hieman pidentyneet. Tämä johtuu siitä, että arki on vienyt mukanaan. Elämä on soljunut suhteellisen tasaisesti läpi pyykkivuorien, ulkoilujen ja uhmaraivareiden. Iltaisin olen myös syysinnostuksissani keskittynyt tavallista enemmän fyysisen kuntoni ylläpitämiseen. Henkinen treenaaminen blogin kanssa on siis jäänyt vähemmälle.

Tänään on kuitenkin ollut aika pastamainen päivä. Ymmärrän, että kaikille lukijoilleni lasten jätteistä jauhaminen ei ole yhtä arkipäiväistä kuin hiekkalaatikon vartijoille. Tästä syystä olenkin ottanut käyttööni sisäisen sensuurin ja käytän taktisissa paikoissa termiä pasta.

Aloin tottuneesti vaihtamaan vauvan vaippaa välipalan jälkeen. Pahaa aavistamatta höpötin höpöhöpöjuttuja vanhemman lapsen kanssa. Vanhempi lapsi tyhjensi astianpesukonetta (lapsen kehitysaskeleen ujuttaminen puolihuolimattomasti mukaan = 1 hyvä äiti piste) ja selosti toimintaansa keittiössä minun vastaillessa olohuoneessa. Vaihdoin vaippaa sylissäni, koska ajattelin sen sisältävän vain jotain harmitonta. Tämän seurauksena havahduin todellisuuteen, jossa sohva, lattia, housuni ja paitani olivat pastassa.

Saatoin päästää pienen parkaisun, minkä seurauksena kaksivuotias rynnisti paikalle ihmettelemään tilannetta. Yritin kimittää vanhemmalle lapselle käskyjä pysyä kauempana ja samalla roikotin rimpuilevaa pienempää käsissäni. Pyrkimykseni oli pitää pastainen vauva irti pastaisista vaatteistani, ettemme olisi entistä enemmän pastassa.

Muutama nopea lasku kymmeneen ja ratkaisun etsiminen. Rynnistin vessaan ja samalla jatkoin käskyjen kimittämistä vanhemmalle. Molempia lapsia alkoi kikatuttamaan äidin hätääntynyt tila. Hätääntynyt äiti ei löytänyt vielä tilanteesta kikattamisen aihetta.

Onneksi ihminen on terävimmillään nurkkaan ahdistettuna. Adrenaliiniryöpyssä onnistuin taiteilemaan itseni ja vauvan eroon pastaisista vaatteista. Valoa alkoi näkyä tunnelin päässä.  Kunnes huomasin astuneeni pastaan ja näin ollen olin kuljettanut pastaa olohuoneesta vessaan asti.

Pestyäni itseni, vauvan, lattian, sohvan, lipaston päällisen (älkää enää edes kysykö) huokaisin helpotuksesta.

Silloin nenääni leijaili tuttu pastan tuoksu isoveljen vaipasta.

TESTAA JO TÄNÄÄN

Jonkun älyttömän päämärättömän nettisurffailun jälkeen päädyin Perhe-lehden testisivuille. Sehän on hyvä, että ihminen voi tehdä jos jonkinlaisia testejä, että oppisi tuntemaan itsensä paremmin. Ihminen voi saada paljon vastauksia elämänsä kysymyksiin tekemällä muun muassa Mikä sieni olet? –testin.

Sivustolta löytyy paljon testejä, joista ainakin kuusi oli suunnattu suoraan äideille. Voin testata, millainen eläinäiti olen, olenko lastenvaatefriikki, kuinka väsynyt olen (sopisi ilmeisestikin edellisen kirjoituksen perusteella) tai olenko ilkeilijä-äiti.

Pelkästään miehille löytyi vain yksi testi: Isä, testaa tuetko puolisoasi (onko sinusta johtajanaisen mieheksi?)

Mies voi siis testata pystyykö hän tukemaan väsynyttä, lastenvaateaddikti, ilkeilijä puolisoaan, joka on tatti ja norsu. Hyvä me johtajanaiset!